HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys (LOPS 2016)

13 € / oppilas Anne Mattsson, Katja Ranta, Antero Tarkki ja Niina Väntänen

Kulttuurihistorian kurssilla opiskellaan eurooppalaisen ihmisen saavutuksia esimerkkien avulla antiikin Kreikasta ja Roomasta nykyaikaan. Tarkasti valittujen teksti- ja kuvanäytteiden avulla syvennytään eri aikakausien yhteiskunnalliseen ajatteluun, aatteisiin ja käsitykseen ihmisoikeuksista. Myyttinen, uskonnollinen ja tieteellinen maailmanselitys ankkuroidaan omaan aikaansa ja yhteiskuntaansa.

Opiskelijat tutustuvat eurooppalaiseen ihmiseen arjessa ja juhlassa, sukupuolensa ja säätynsä edustajana, yksilönä ja osana yhteiskuntaa, taiteen ja tieteen mestarina ja katsojana. Esimerkiksi Leonardo da Vinci tai Galileo Galilei ja heidän saavutuksensa tulevat ymmärrettäviksi, kun ne sijoitetaan kontekstiin, aikaan ja paikkaan.

Mitä uutta

Eurooppalaista ihmistä valottavat internetin avulla kaikkien eurooppalaisten maiden ja yhteistyöjärjestöjen omat kotisivut ja aineistot. Kurssi tarjoaa linkkejä näiden parhaisiin paloihin, jolloin totutuista suomalaisista poikkeavat näkökulmat ja jäsentämistavat tulevat tutuiksi. Esimerkiksi Louvren taideaarteista pääsee osalliseksi virtuaalisesti.

Ominaisuudet

Opettajat voivat muokata aineistoja omannäköisekseen lisäämällä hyviksi havaitsemiaan harjoituksia, linkkejä ja lisämateriaaleja monessa eri muodossa. Opettajan on helppoa seurata opiskelijoiden etenemistä ja suorituksia kurssin varrella sekä kommentoida ja antaa palautetta jatkuvasti. Osan harjoituksista järjestelmä korjaa automaattisesti.