Tabletkoulun johtava asiantuntija Miikka Salavuo sai kunnian osallistua puhujana tämän vuotiseen Educaan. Salavuon mukaan oppimisen lähtökohtana ovat seuraavat kolme tekijää: oppimisen omistajuus, osallisuus sekä yksilöllisyys.

Teknologian tulee mahdollistaa se, että opettajan työ helpottuu ja kone hoitaa rutiinityöt, jolloin opettaja voi keskittyä pedagogiikkaan, summaa Salavuo.
Puheenvuorossaan Salavuo painottaa sähköisten oppimispalvelujen merkitystä kokonaisvaltaisena oppimisen tukijärjestelmänä pelkän sähköisen oppikirjan tarjoamisen sijaan. Järjestelmän tulee myös mahdollistaa jatkuvan arvioinnin tuki oppimisprosessin aikana sekä vuorovaikutteisuus ja vastavuoroisuus oppijoiden kesken mm. vertaisarvioinnin avulla.

“Sisältöjen tulee linkittyä eri oppiaineisiin ja ulkopuoliseen maailmaan. Niiden tulee myös olla päivitettävissä jatkuvasti”, toteaa Salavuo.

Tästä videosta voit katsoa Salavuon puheenvuoron kokonaisuudessaan.