Tabletkoulu on ottanut ensimmäisenä oppimateriaalikustantajana Suomessa käyttöön lukiokursseissa Readspeaker-nimisen puhesynteesin, johon liittyy myös kaksi ruudulta lukemisen apuvälinettä: sähköinen “lukutikku” ja yksinkertaistettu näkymä, jossa tekstiä voi myös suurentaa.

Puhesynteesi muuntaa tekstin puheeksi ja antaa siten äänen lukion kursseille. Opiskelija voi säätää toimintoa itselleen sopivaksi niin lukunopeuden kuin ruudulta lukemisen välineiden osalta. Kyseessä ei ole äänikirja vaan monipuolinen tukitoiminto, jolla helpotetaan opiskelijan lukemista ja tuodaan uusia mahdollisuuksia tutustua sisältöihin monipuolisesti.

Puhesynteesin myötä Tabletkoulu haluaa jo ennakoida tulossa olevaa digitaalisten palveluiden saavutettavuutta koskevaa lainsäädäntöä. Saavutettavuusdirektiivin vaatimusten viemisestä kansalliseen lainsäädäntöön on nyt lausuttavissa hallituksen esitys lakiluonnokseksi. Lain astuessa voimaan kouluilta edellytetään hankintalain puitteissa esteettömyysvaatimusten huomioon ottamista. Tabletkoulun perusopetuksen oppimateriaalit on jo luettu ääneen ihmisäänin. Tulevaisuudessa myös niihin integroidaan puhesynteesi.

Puhesynteesiä ei tuoda vielä matematiikan, kemian eikä fysiikan kursseihin, koska synteesi ei tällä hetkellä osaa tulkita matemaattisia symboleita. Teemme jatkossa tuotekehitysyhteistyötä Readspeakerin kanssa ja pyrimme luomaan äänen myös erikoismerkeille. Puhesynteesiä ei löydy myöskään englannin eikä espanjan kursseista, joissa kaikki tekstit on jo ääneen luettu natiivilukijoiden toimesta.

Lue asiasta lisää lehdistötiedotteesta ja tutustu toiminnallisuuteen opasvideon avulla.