Miten lukio-opiskelua voisi yhtenäistää?

Lukion tuntijaon uudistus on herättänyt viime aikoina valtavasti keskustelua sosiaalisessa mediassa ja lehtien mielipidepalstoilla.

Lukion pakollisiksi aineiksi on valikoitunut tieteenaloja, joilla kaikilla on tärkeä rooli opiskelijan maailmankuvan muotoutumisessa ja yleissivistyksessä. Yleissivistyksen merkitys on tietenkin muuttunut. Nykyään sillä tarkoitetaan yhä enemmän myös erilaisten metataitojen, kuten ajattelun taitojen, informaatiotaitojen ja sosiaalisten taitojen hallintaa, sekä kykyä soveltaa näitä taitoja erilaisissa tilanteissa.

Tässä kirjoituksessa en ota suoraan kantaa tuntijaon korien paremmuuteen tai eri oppiaineiden arvoon. Olen keskustellut opettajien kanssa väitetystä sirpaleisuudesta toistuvasti useita vuosia. Osa on toki sitä mieltä, että varsinaista sirpaleisuutta ei lukiossa esiinny. Sirpaleisuuteen liittyy kaksi ongelmaa, joista kumpikaan ei oikeastaan sulje pois nykyistä tuntijakoa:

Ensimmäinen liittyy kognitiiviseen kykyyn vaihtaa päivän aikana nopeasti tieteenalasta toiseen, ehtimättä kunnolla paneutumaan ja keskittymään syvällisemmin opittavaan. Tämä ajaa helpommin suoritus- ja koekeskeiseen opiskeluun, jossa erään opiskelijan sanoin ”miekka heiluu koko ajan pään päällä (tehtävät, kokeet, deadlinet) ja päätavoite on selvityä oppitunnilta toiseen, suoritukset tehtyinä”.

Toinen ongelma liittyy siihen, ettei oppiaineissa käsiteltäviä asioita ole välttämättä sidottu toisiinsa, vaikka niillä on usein yhtymäkohtia niin sisältöjen kuin esimerkiksi toimintatapojen oppimisen kannalta (esim. maailman havainnointi, ongelmien ratkaisu, tulkinta, merkityksenanto, looginen ajattelu jne.).

Lisäksi opettajat kertovat monesti, että he eivät ehdi harjoittamaan merkittävästi erilaisten metataitojen kehittämistä, koska läpikäytäviä sisältöjä on niin paljon. Jos kokonaisuudet olisivat laajempia, ja hyödyntäisivät vaikkapa projektioppimisen menetelmiä, olisi opettajilla enemmän aikaa sisällyttää esim. oppimistehtäviä, joissa korostetaan erilaisten taitojen hankintaa. Toisaalta, koulu ei voi olla pelkkiä projekteja, vaan ratkaisuja kokonaisvaltaisen ymmärryksen syventämisen, nykyaikaisen yleissivistyksen, oman soveltuvuuden löytämisen ja uusien metataitojen hallinan osalta pitää etsiä myös muualta.

Me olemme Tabletkoulussa lähestyneet näitä haasteita useilla eri keinoilla.

  1. Kirjoja tuotetaan yhteisössä, eli eri aineiden opettajat näkevät, mitä toiset tuottavat ja ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Näin kirjojen välille syntyy aiempaa enemmän yhtenäisyyttä.
  2. Kirjat ovat kaikki ”samoissa kansissa (tablet, läppäri jne)”, eli samassa järjestelmässä, jossa toimii haku, ja jossa ilmiöitä ja käsitteitä voi tarkastella esim. asiasanojen kautta eri oppikirjojen välillä. Esim. globalisaatio-käsitettä voi tutkia maantieteen, yhteiskuntatiedon ja historian kirjoista, vaikka opiskelisikin vain maantiedettä. Opiskelija voi liikkua eri kurssien välillä samassa järjestelmässä saumattomasti.
  3. Kurssit sisältävät oppimistehtäviä, joissa opittavia asioita voi pohtia tai kokonaisuuksia rakentaa eri oppiaineissa opittua hyödyntäen.
  4. Kurssien välillä on linkkejä. Kirjailijat ohjaavat tutustumaan materiaaleihin eri oppiaineiden kursseilla.
  5. Opettajat voivat muokata sisältöjä ja lisätä sinne tehtäviä, jotka tukevat esim. oppiaineiden välisissä projekteissa oppimista. Opettaja voi kehittää omille ryhmilleen uusia tehtäviä, jotka edesauttavat kokonaisvaltaisen ymmärryksen syntymistä.
  6. Opetusta voi eriyttää monipuolisten sisältöjen avulla erilaisille oppijoille, motivaatio huomioiden.
  7. Opiskelija voi tehdä linkityksiä ja viittauksia itselleen eri oppiaineiden välillä kehittyneellä muistiotyökalullaan. Hän voi kerätä omaan oppimisportfolioonsa sisältöjä eri oppiaineista.
  8. Rakenne mahdollistaa myös uusien kurssien luomisen, jossa kursseja voi luoda eri oppiaineiden sisältöjä yhdistäen.

Perusopetuksen, erityisesti alakoulun materiaalien osalta menemme tässä vielä pidemmälle, kun luomme luokanopettajalle uudenlaista työvälinettä!

Miikka Salavuo